sunnuntai 30. lokakuuta 2016

GLUTEENITTOMAT BAGELIT

Ohje on kopioitu melkein suoraan kinuskikissa.fi- sivustolta, koska siellä oleva ohje on todella hyvä. Toivottavasti en tee suurta rikosta laittamalla sen omaan blogiini :)

2 tl kuivahiivaa
1 rkl hunajaa tai sokeria3 tl psylliumia
4,5 dl vettä 
8 - 9 dl gluteenitonta jauhoseosta (esim. Semper Fin Mix)
2 tl suolaa

Keittämiseen:
1,5 - 2l vettä
1 rkl suolaa 

Sekoita psyllium, kuivahiivan ja sokeri 3 desilitraan reilusti kädenlämpöiseen vettä. Anna turvota 5 minuuttia sekoittamatta. Sekoita sitten niin, että hiiva liukenee veteen.
KONEELLA: Sekoita jauhot ja suola kulhossa ja tee kolo keskelle. Kaada psyllium-hiivaseos koloon. Vaivaa hetki yleiskoneella ja lisää sitten loput vedestä pikkuhiljaa. Vaivaa vielä noin 8 minuuttia. Peitä kulho leivinliinalla ja anna taikinan kohota 45 min. 
KÄSIN: Tee samoin kuin yllä, mutta veden lisäämisen jälkeen vaivaa taikinaa jauhotetulla alustalla noin 10 minuuttia, kunnes taikina on pehmeää ja joustavaa. Sivele iso kulho kevyesti öljyllä ja anna taikinan kohota liinan alla 45 min. 
Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Kiehauta isossa kattilassa vesi ja suola. 
Jaa 8-9 osaan ja pyörittele palloja. Tee jauhotetulla sormella reikä pallon keskelle ja pyörittele rinkeliksi. Nosta reikäkauhan avulla 2-3 rinkeliä kiehuvaan veteen ja keitä 30 sek. Nosta rinkelit leivinpellille ja voitele ne kananmunalla. Ripottele päälle unikon- tai seesaminsiemeniä. 
Paista bageleita uunin keskitasolla 15 - 20 min tai kunnes ovat saaneet väriä pintaan ja pohjalle. 
Anna jäähtyä ja täytä bagelit mieleisillä täytteillä, suolaisella tai makealla. 
Oma suosikkini on 
Philadelphia- juusto, kylmäsavulohi, kurkku, tilli ja ripaus rouhittua mustapippuria. 

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

GLUTEENITTOMAT KORVAPUUSTIT

3 dl vettä (maitoa, kauramaitoa)
4 tl psylliumia
1 pss kuivahiivaa
1 dl sokeria
2 tl kardemummaa
0,5 tl suolaa
75 g voita tai margariinia
1 kananmuna
5-6 dl Semper Fin Mixiä

Lisäksi
75g huoneenlämpöistä voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
kanelia
Y
Voiteluun kananmuna
Koristeluun raesokeria

Sekoita psyllium reilusti kädenlämpöiseen nesteeseen ja anna turvota 10 minuuttia.
Lisää kuivahiiva, sokeri, suola, kardemumma ja kananmuna, sekoita. Lisää puolet jauhoista ja vaivaa taikinaa monitoimikoneella (tai sähkövatkaimella) muutama minuutti. Lisää sulatettu voi ja loput jauhoista ja vaivaa jälleen muutama minuutti.
Leivo taikina pulliksi kohottamatta!
Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja kauli isoksi, suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Levitä taikinalevyn päälle pehmeä rasva ja ripottele sitten sokerit ja kaneli. Kääri levy rullaksi.
Leikkaa rullasta kolmion mallisia paloja ja nosta pullat leivinpaperilla vuoratulle pellille. Nosta kapein kohta ylöspäin ja paina keskelle lovi. Kohota reilu puoli tuntia liinan alla. Voitele pullat kananmunalla ja ripottele raesokeria päälle.
Paista 225 asteessa uunin keskitasossa 15-20 minuuttia. Nauti😋