sunnuntai 27. helmikuuta 2011

GLUTEENITTOMAT LOHIBURGERIT

Lohipihvit:

400 g lohifilettä
1 muna
1 pieni sipuli
1 rkl pieniä kapriksia
1 rkl dijon-sinappia
1 tl suolaa
hiukan mustapippuria

Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja jauha suht karkeaksi seokseksi. Paista kuumalla pannulla ilman rasvaa pihveiksi.

Jogurttikastike: 
2 dl maustamatonta jugurttia
reilu pala kurkkua 
1 raastettu valkosipulin kynsi
ripaus suolaa ja  mustapippuria, 
0,5 tl hunajaa tai ripaus sokeria 
silputtua tuoretta korianteria 

Tee ensin kurkkukastike:
Raasta kurkku karkealla raastinterällä ja valuta liika neste siivilän läpi. Sekoita jugurtti, kurkkuraaste, valkosipuliraaste ja mausteet keskenään. Tarkista maku. Anna makujen tasaantua jääkaapissa puolisen tuntia. Itse käytän tavallista maustamatonta jugurttia, koska on raikkaamman makuista eikä siinä ole niin paljon rasvaa. 

Lisäksi:
Valmiita hampurilaissämpylöitä tai itseleivottuja sämpylöitä
salaattia
tomaattiviipaleita
Pari viipaletta voimakasta juustoa (esim. Finlandia, Emmental, Alppi)

GLUTEENITTOMAT SITRUUNAKEKSIT

200 g voita
1 1/2 dl sokeria
1 muna
4,5 dl Fin Mix- jauhoseosta
1 tl leivinjauhetta
2 tl sitruuna-aromia (dr. Oetker) tai 1 tl sitruunankuoriraastetta
1 tl vaniljasokeria

1 dl Lemon Curd- sitruunatahnaa
2 rkl perunajauhoja

kookoshiutaleita

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna sekä sitruuna-aromi ja vatkaa taikina tasaiseksi. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri ja sekoita nopeasti voi-sokerivaahdon joukkoon. Nosta taikina kylmään puoleksi tunniksi.

Sekoita Lemon Curd-tahna ja perunajauhot keskenään. Laita seos esim. pakastuspussiin ja tee noin 0,5 cm kokoinen reikä pussin kulmaan.

Jaa taikina kahteen osaan ja pyörittele noin 2 cm paksuiseksi tangoksi.
HUOM! Taikina on suht löysää , joten käytä reippaasti jauhoja. Leikkaa tangosta noin 1 cm paksuisia viipaleita ja laita pellille. JÄTÄ LEVIÄMISVARAA! Paina jokaisen viipaleen keskelle sormella syvennys ja pursota sinne lemon curdia. Ripottele päälle kookoshiutaleita ja paista 225 asteessa uunin keskitasolla 10-12 minuuttia kunnes ovat kauniin ruskea. Anna jäähtyä.

MEKSIKON MAUSTESEOS

1 rkl valkosipulijauhetta
1 rkl sipulijauhetta
1 rkl jeeraa (juustokuminaa)
1 rkl chilijauhetta
1 tl savupaprikajauhetta
rouhittua mustapippuria
(0,5 rkl suolaa)

Sekoita kaikki ainekset ja säilytä ilmatiiviissä purkissa. Suolan voi jättää pois ja lisätä ruoanvalmistuksen yhteydessä. Mausteseos sopii hyvin tacoihin ja  fajitaksiin maustamaan lihan tai kanan.
Olen käyttänyt myös broilerin marinadina, jolloin olen sekoittanut mausteseosta ruokaöljyyn ja antanut broilerfileiden maustua ennen paistamista puolisen tuntia.

KURKKU-JOGURTTIKASTIKE

2 dl maustamatonta jugurttia tai ruoanvalmistusjugurttia
reilu pala kurkkua
1 raastettu valkosipulin kynsi
ripaus suolaa ja  mustapippuria,
0,5 tl hunajaa tai ripaus sokeria

Erilaisia maustamisvaihtoehtoja:
pieni nippu tuoretta oreganoa tai kuivattua oreganoa
tuoretta korianteria ( käy loistavasti kalan kanssa esim. lohimurekepihvien)
jeeraa (juustokuminaa)

Tee ensin kurkkukastike:
Raasta kurkku karkealla raastinterällä ja valuta liika neste siivilän läpi. Sekoita jugurtti, kurkkuraaste, valkosipuliraaste ja mausteet keskenään. Tarkista maku. Anna makujen tasaantua jääkaapissa puolisen tuntia. Itse käytän tavallista maustamatonta jugurttia, koska on raikkaamman makuista eikä siinä ole niin paljon rasvaa.

GLUTEENITON LIHA/LOHIPIIRAKKA

Klassikkopeltipiirakka on aina yhtä hyvää. Vaivannäön kyllä palkitsee ja sen verran reilun kokoinen piirakka tulee, että pakkaseenkin jää ehkä muutama pala...

Piirakkataikina:

1 dl Mielihyvä- perunahiutaleita
5 dl Fin Mix- jauhoseosta
200 g voita
0,5 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 prk pehmeää maitorahkaa

Sekoita kuivat aineet keskenään ja nypi voin kanssa murumaiseksi seokseksi. Lisää maitorahka, älä vaivaa. Anna taikina levätä tunnin verran jääkaapissa.

LOHITÄYTE:
2 dl keitettyä riisiä
200 g kylmäsavulohta
2 keitettyä kananmunaa
tuoretta tilliä silputtuna,
vajaa desi juustoraastetta (joku voimakkaampi juusto)
sitruunapippuria
suolaa tarvittaessa
(voinokareita)

Keitä riisi kypsäksi ja anna jäähtyä. Sekoita riisiin hienonnettu kananmuna, tillisilppu ja sitruunapippuri. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa.

LIHATÄYTE:
1 keskikokoinen sipuli
1 tl ruokaöljyä
400g paistijauhelihaa
2-3 dl keitettyä riisiä
lihaliemikuutio (gluteeniton)
Ripaus suolaa, pippuria, paprikajauhetta ja oreganoa
1 dl juustoraastetta
0,5dl kermaa

Keitä riisi kypsäksi lihaliemikuutiolla maustetussa vedessä. Anna jäähtyä. Pilko sipuli ja kuullota se pannulla öljyn kanssa, lisää jauheliha ja ruskista. Lisää mausteet. Sekoita jauheliha ja riisi, anna seoksen jäähtyä hetken.

Kaaviloi taikina levyksi leivinpaperin päällä.
Levitä jauhelihaseos taikinan keskelle siten että reunoille jää tarpeeksi "taittovaraa" (suunnilleen 1/4 osa molemmille puolille) ja päätyihin noin 2 cm.
Lohitäyte: Levitä riisi taikinan keskelle siten että reunoille jää tarpeeksi "taittovaraa" (suunnilleen 1/4 osa molemmille puolille) ja päätyihin noin 2 cm. Laita muutama pieni voinokare riisin päälle (voi myös jättää pois).
Ripottele juustoraaste ja kylmäsavulohiviipaleet riisin päälle kerroksittain.
Taita reunat täytteiden päälle ja nipistele ne kiinni huolella, samoin päädyt. Käännä levy ympäri leivinpaperin avulla siten, että saumapuoli jää pohjalle. Voitele kananmunalla ja pistele haarukalla kuoreen reikiä niin taikina ei halkeile paiston aikana.
Paista piirakkaa keskitasolla 200 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes pinta alkaa olla kullanruskea. Tarkista, että pohja on myös ruskistunut!

tuoretta tilliä silputtuna

PUNAJUURICARPACCIO

3 keskikokoista punajuurta
vettä
balsamiviinietikkaa
suolaa

Lisäksi:
vuohenjuustoa ( fetajuusto tai aurajuusto sopivat myös loistavasti!)

Kastike:
1 raastettu sitruunankuori (käytä luomusitruunoita tai pese erittäin huolellisesti tavallinen sitruuna)
Suolaa (mieluiten sormisuolaa)
tuoretta timjamia
oliiviöljyä
mustapippuria

Pese punajuuret hyvin ja leikkaa niistä kannat pois, älä kuori! Mausta keitinvesi balsamiviinietikalla ja suolalla ja keitä punajuuria kunnes ovat kypsiä. Kaada keitinvesi pois ja anna jäähtyä. Kuori jäähtyneet punajuuret ja viipaloi ne mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Lado viipaleet laakealle tarjoiluvadille ja valmista kastike.
Sekoita kaikki kastikkeen ainekset kulhossa ja pirskottele punajuuriviipaleiden päälle. Laita kelmu päälle ja anna maustua jääkaapissa pari tuntia.
Murusta haluamasi juusto viipaleiden päälle juuri ennen tarjoilua.

GLUTEENITON LIHA/LOHIPIIRAKKA

Klassikkopeltipiirakka on aina yhtä hyvää. Vaivannäön kyllä palkitsee ja sen verran reilun kokoinen piirakka tulee, että pakkaseenkin jää ehkä muutama pala...

Piirakkataikina:

1 dl Mielihyvä- perunahiutaleita
5 dl Fin Mix- jauhoseosta
200 g voita
0,5 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 prk pehmeää maitorahkaa

Sekoita kuivat aineet keskenään ja nypi voin kanssa murumaiseksi seokseksi. Lisää maitorahka, älä vaivaa. Anna taikina levätä tunnin verran jääkaapissa.

LOHITÄYTE:
2 dl keitettyä riisiä
200 g kylmäsavulohta
2 keitettyä kananmunaa
tuoretta tilliä silputtuna,
vajaa desi juustoraastetta (joku voimakkaampi juusto)
sitruunapippuria
suolaa tarvittaessa
(voinokareita)

Keitä riisi kypsäksi ja anna jäähtyä. Sekoita riisiin hienonnettu kananmuna, tillisilppu ja sitruunapippuri. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa.

LIHATÄYTE:
1 keskikokoinen sipuli
1 tl ruokaöljyä
400g paistijauhelihaa
2-3 dl keitettyä riisiä
lihaliemikuutio (gluteeniton)
Ripaus suolaa, pippuria, paprikajauhetta ja oreganoa
1 dl juustoraastetta
0,5dl kermaa

Keitä riisi kypsäksi lihaliemikuutiolla maustetussa vedessä. Anna jäähtyä. Pilko sipuli ja kuullota se pannulla öljyn kanssa, lisää jauheliha ja ruskista. Lisää mausteet. Sekoita jauheliha ja riisi, anna seoksen jäähtyä hetken.

Kaaviloi taikina levyksi leivinpaperin päällä.
Levitä jauhelihaseos taikinan keskelle siten että reunoille jää tarpeeksi "taittovaraa" (suunnilleen 1/4 osa molemmille puolille) ja päätyihin noin 2 cm.
Lohitäyte: Levitä riisi taikinan keskelle siten että reunoille jää tarpeeksi "taittovaraa" (suunnilleen 1/4 osa molemmille puolille) ja päätyihin noin 2 cm. Laita muutama pieni voinokare riisin päälle (voi myös jättää pois).
Ripottele juustoraaste ja kylmäsavulohiviipaleet riisin päälle kerroksittain.
Taita reunat täytteiden päälle ja nipistele ne kiinni huolella, samoin päädyt. Käännä levy ympäri leivinpaperin avulla siten, että saumapuoli jää pohjalle. Voitele kananmunalla ja pistele haarukalla kuoreen reikiä niin taikina ei halkeile paiston aikana.
Paista piirakkaa keskitasolla 200 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes pinta alkaa olla kullanruskea. Tarkista, että pohja on myös ruskistunut!

tiistai 22. helmikuuta 2011

KOTIINPALUUKASTIKE JAUHELIHASTA

Perinteeksi on jo melkein muodostunut, että kun pidemmästä reissusta kotiutuu, niin tämä kastike on lähes aina ensimmäinen kotiinpaluuruoka. Sitä suunnittelee jo päivää paria ennen kotiutumista :)
Aina maistuu yhtä hyvältä!

400 g paistijauhelihaa
1 sipuli
2 dl paseerattua tomaattia
1 dl vettä
2 pientä suolakurkkua
2 rkl sulatejuustoa tai kermaa
1 valkosipulin kynsi
1 tl sokeria
kuivattua oreganoa
mustapippuria
Suolaa tarvittaessa

Pilko sipulit ja ruskista ne jauhelihan kanssa. Lisää paseerattu tomaatti,vesi ja mausteet. Älä lisää tässä vaiheessa vielä suolaa! Anna hautua keskilämmöllä 15 minuuttia ja lisää sitten sulatejuusto ja pilkotut suolakurkut. Anna hautua vielä 5 minuuttia ja tarkista tämän jälkeen maku.
Tarjoa keitetyn pastan kanssa.

lauantai 19. helmikuuta 2011

GLUTEENITON PIZZA TRI COLORI

Pohja:
2,5 dl vettä
1 tl psylliumia
3,5 dl gluteenittomia jauhoja (Schär Mix B on hyvä jauhoseos)
1/2 pss kuivahiivaa
hiukan suolaa

pestoa
Aurinkokuivattuja tomaatteja
tuoretta mozzarellaa
ilmakuivattua kinkkua
juustoraastetta (mozzarella)
rucolaa tai jotain muuta vihreää salaattia

Sekoita reilusti kädenlämpöiseen veteen psyllium ja anna turvota muutama minuutti. Lisää suola ja jauhot vähitellen ja sekoita kunnolla puulastalla, kunnes taikina on sileää. Kauli taikina ohueksi leivinpaperin päällä. Levitä pesto pohjalle ja sen päälle viipaloitu mozzarella, aurinkokuivatut tomaatit ja ilmakuivattu kinkku. Ripottele päälle juustoraastetta. Paista pizzaa 225 asteessa noin 15 minuuttia. Laita lämpimän pizzan päälle kasa rucolaa pizzan päälle ja rouhi hiukan mustapippuria.
Täytteet on melko rasvaisia ja tuore salaatti pizzan päällä "raikastaa" kokonaisuutta.

TOMAATTIKASTIKE PIZZALLE TAI PASTAKASTIKKEEN POHJAKSI

Pizzakastiketta kannattaa keittää reilumpi satsi kerralla ja pakastaa. On hyvä pohja myös pastakastikkeelle

1 purkki paseerattua tomaattia tai tomaattimurskaa
1/2 tuubia tomaattipyrettä
2-3 valkosipulinkynttä
1 rkl oliivioljyä
1 rkl balsamiviinietikkaa
1 tl sokeria (taittaa tomaatin hapokkuutta)
1 tl suolaa
1 tl sipulijauhetta
mustapippuria
kuivattua oreganoa

Laita kaikki ainekset kattilaan ja anna hautua miedolla lämmöllä puolisen tuntia. Jäähdytä.

GLUTEENITON PIZZAPOHJA

2,5 dl vettä
1 tl psylliumia
3,5 dl gluteenittomia jauhoja (Schär Mix B on hyvä jauhoseos)
1/2 pss kuivahiivaa
hiukan suolaa

Sekoita reilusti kädenlämpöiseen veteen psyllium ja anna turvota muutama minuutti. Lisää suola ja jauhot vähitellen ja sekoita kunnolla puulastalla, kunnes taikina on sileää. Kauli taikina ohueksi leivinpaperin päällä. Levitä pizzakastiketta pohjalle ja ripottele päälle juusto sekä haluamasi täytteet. Paista pizzaa 225 asteessa Tämä taikina on helppo käsitellä, kunhan muistaa käyttää reippaasti jauhoja kaulitessa.
Ja vinkkinä: Itse laitan juuston yleensä heti kastikkeen päälle ja täytteet juuston päälle. Kannattaa kokeilla!

Täytteitä:
kevytmeetvursti,aurajuusto,sipuli,katkarapu
kinkku,ananas,aurajuusto
ilmakuivattu kinkku,latva-artisokka,mozzarella, tuore herkkusieni
bolognesekastike,herkkusieni,aurajuusto,sipuli
tonnikala,kinkku

perjantai 18. helmikuuta 2011

GLUTEENITON KANAPASTA

1 broilerin rintafile / ruokailija
noin 50 g parmesan-juustoa
vajaa dl hyvää oliiviöljyä
1 pienen sitruunan mehu ja raaste
reilusti tuoretta silputtua persiljaa ja basilikaa (tähän sopii myös loistavasti tuore timjami)
mustapippuria
gluteenitonta spagettia

1. Pilko broilerinrintafile tasakokoisiksi kuutioiksi ja ruskista ne pannulla. Mausta suolalla.
2. Raasta parmesanjuusto kulhoon ja sekoita sinne muut ainekset ja mausta mustapippurilla.
3. Keitä spagetti "al dente". Lisää valutetun pastan joukkoon kastike sekä ruskistetut kanapalat. Ja ei kun syömään!

GLUTEENITTOMAT VADELMA-TUOREJUUSTOMUFFINSIT

VAROITUS! Tämän ohjeen pelkkä taikina sellaisenaan vie kielen mennessään :-)

100 g huoneenlämpöistä voita tai margariinia
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl sitruunamehua
3-4 tippaa vanilja-aromia (toimii tässä paremmin kuin vaniljasokeri!!)
2 dl sokeria (mieluiten erikoishienoa)
2 kananmunaa
2 dl gluteenittomia jauhoja (voi korvata samalla määrällä vehnäjauhoja)
3 tl leivinjauhetta

 6 kpl isoja muffinsivuokia (Käytin Bruno Tiikerikuvioituja, koska on tarpeeksi suuri kooltaan)
Pakastevadelmia

1. Lämmitä uuni 175 asteeseen
2. Vatkaa voi, tuorejuusto, sitruunanmehu,vanilja-aromi, sokeri ja kananmuna keskenään muutama minuutti kunnes seos on sileää ja sokeri ei enää tunnu rakeiselta.  HUOM! Tässä kannattaa käyttää sähkövatkainta!
3. Sekoita leivinjauhe jauhojen joukkoon ja lisää jauhot vähitellen hyvin sekoittaen voi-tuorejuustoseokseen.
4. Laita 12 muffinsivuokaa pellille ja laita jokaisen vuoan pohjalle muutama pakastevadelma. Älä täytä vuokia ihan täyteen, sillä kohoaa uunissa melko reilusti.
HUOM! Jos paperiset vuoat ovat ohuita, niin kannattaa laittaa kaksi päällekkäin.
5. Paista keskitasolla noin 25 minuuttia, kunnes ovat kullanruskeita. Anna jäähtyä ja nauti!

Voit halutessasi kuorruttaa muffinsit esim. tomusokeri-sitruunamehukuorrutteella.

GLUTEENITTOMAT AAMIAISVOHVELIT

2 dl maitoa
2 kananmunaa
1 prk pehmeää maitorahkaa (esim.Valio, Ehrmann)
1 dl kaurahiutaleita
2 dl maissijauhoja
ripaus suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 rkl ruokaöljyä tai sulatettua voita

Sekoita maito, rahka ja kananmuna tasaiseksi seokseksi. Lisää kuivat aineet. Anna taikinan turvota puolisen tuntia. Voit myös valmistaa taikinan edellisenä iltana ja paistaa vasta aamulla.
Paista vohveliraudalla. Lisukkeeksi marjoja, hedelmiä, hunajaa. Nauti! 

torstai 17. helmikuuta 2011

COLE SLAW

1/4 valkokaalia
1 iso porkkana
1 punasipuli

kastike:
50 g kevytmajoneesia
2 rkl ranskankermaa
1 rkl sitruunamehua
1 tl dijonsinappia
hiukan mustapippuria

Raasta kaali ja porkkana karkeaksi raasteeksi. Puolita sipuli ja suikaloi mahdollisimman ohueksi.
Sekoita kastikkeen ainekset ja kaada raasteen joukkoon. Sekoita hyvin ja anna tekeytyä jääkaapissa tunnin ajan. Loistavan hyvää grillatun tai paistetun lihan/broilerin kanssa, hampurilaisten välissä tai ihan sellaisenaan.

GLUTEENITTOMAT BROILERMUREKEPIHVIT

4 broilerin rintafilettä
0,5 dl gluteenittomia korppujauhoja 
1 dl vettä
1 kananmuna
1 sipuli
1/2 tl jauhettua jeeraa (juustokuminaa)
1/2 tl curryjauhetta
1/2 tl kuivattua chiliä
1/2 tl paprikajauhetta
2 tl suolaa
mustapippuria, valkosipulijauhetta
Paistamiseen ruokaöljyä

KURKKU-JUGURTTIKASTIKE

2 dl maustamatonta jugurttia tai ruoanvalmistusjugurttia
reilu pala kurkkua
1 raastettu valkosipulin kynsi
ripaus suolaa ja  mustapippuria,
0,5 tl hunajaa tai ripaus sokeria
pieni nippu tuoretta oreganoa

Tee ensin kurkkukastike:
Raasta kurkku karkealla raastinterällä ja valuta liika neste siivilän läpi. Sekoita jugurtti, kurkkuraaste, valkosipuliraaste ja mausteet keskenään. Tarkista maku. Anna makujen tasaantua jääkaapissa puolisen tuntia. Itse käytän tavallista maustamatonta jugurttia, koska on raikkaamman makuista eikä siinä ole niin paljon rasvaa.

Pihvit:
Sekoita kaikki mausteet korppujauhoihin ja lisää vesi. Anna turvota muutaman minuutin ajan. Pilko broilerinfileet sekä sipuli isohkoiksi paloiksi ja laita monitoimikoneen kulhoon. Lisää korppujauho-maustemassa, kananmuna ja käynnistä kone. Anna koneen käydä kunnes massa on tasaista. Anna makujen tasaantua 10-15 minuuttia ja paista keskilämmöllä molemmilta puolilta 3-4 minuuttia. HUOM! Broileri tulee aina paistaa läpikypsäksi! Keitä lisukkeeksi riisiä ja tarjoile kurkkukastikkeen kanssa.

GLUTEENITON SITRUUNAPIIRAKKA

pohja:
100g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
3 dl Fin Mix- gluteenitonta jauhoseosta 
1 rkl jääkylmää vettä

Paloittele jääkaappikylmä voi kuutioiksi kulhoon. Lisää sokeri sekä jauhot ja nypi taikina murumaiseksi seokseksi.Lisää vesi. 
Monitoimikoneella: Laita kaikki ainekset vettä lukuunottamatta kulhoon ja käytä konetta niin kauan, kunnes seos alkaa olla murumaista. Lisää vesi ja pyöräytä vielä nopeasti. HUOM! Älä vaivaa taikinaa, jottei se sitkisty. Laita taikina hetkeksi jääkaappiin kylmenemään.

Sitruunakiisseli:
6 keltuaista
1 1/2 dl sitruunamehua (noin 4 sitruunan mehu)
2 dl sokeria
5 rkl kylmää voita

marenki:
4 valkuaista
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Tee ensin kiisseli. Mittaa keltuaiset,mehu ja sokeri kattilaan. Keitä keskilämmöllä koko ajan sekoittaen kunnes seos alkaa saeta (8-10 minuuttia). Ota kattila liedeltä ja lisää voi lusikallinen kerrallaan kokoajan sekoittaen. Anna jäähtyä.

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Kauli murotaikina noin 3mm paksuiseksi ja nosta se voideltuun piirakkavuokaan. Kaada pohjan päälle jäähtynyt kiisseli ja paista piirakkaa keskitasolla noin 20 minuuttia.
Tällä välin valmista marenki vatkaamalla valkuaiset ja sokerit kovaksi vaahdoksi. Lusikoi marenki kiisselin päälle ja paista vielä noin 20 minuuttia. Anna piirakan jäähtyä ja tarjoile.

GLUTEENITON HASSELPÄHKINÄKAKKU

200g sulatettua voita
1,5 dl maitoa/kermaa
2 dl sokeria
3,5 dl gluteenittomia jauhoja (esim. Schär Mix C) TAI 3 dl vehnäjauhoja
1 dl hasselpähkinärouhetta/jauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
halutessasi voit lisätä taikinaan esim. 1 tl raastettua sitruunan-tai appelsiininkuorta tai 1/2 tl kardemummaa
1 kananmuna

Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. Lisää sulatettu voi ja maito, sekoita hyvin. Lisää lopuksi kananmuna. Kaada taikina voideltuun vuokaan ( 20-25cm halk, ei kovin korkeaa). Paista kakkua 175 asteessa keskitasolla 35-45 minuuttia. Voit tarkistaa kypsyyden esim. hammastikulla. Tökkää tikku keskelle vuokaa ja jos tikkuun ei tartu taikinaa on kakku kypsä.
Valmiin kakun voit kuorruttaa tomusokerikuorrutuksella tai tarjota kermavaahdon/vaniljajäätelön ja marjojen kanssa.